10 lokakuuta 2012

Tarja Turusen Joulu Sydämissä-kiertue myös Lappiin! 
Viime vuosien suosituin jouluartisti, Tarja Turunen, palaa konsertoimaan Suomeen Joulu Sydämissä-kiertueen muodossa. 
Ensimmäistä kertaa 10 paikkakuntaa käsittävä kiertue saapuu myös Lappiin. 17.joulukuuta klo 19.00 Tarja Turunen laulaa Rovaniemen kirkossa. Häntä säestää huippumuusikoista koostuva kokoonpano Harus, jossa soittavat Kalevi Kiviniemi (urut), Marzi Nyman (kitara)
ja Markku Krohn (lyömäsoittimet).
Tarja Turunen on opiskellut klassista laulua ja kirkkomusiikkia Kuopion Sibelius-Akatemiassa sekä Karlsruhen musiikkiyliopistossa Saksassa. Klassisena sopraanona hän on esiintynyt Savonlinnan Oopperajuhlilla, Suomen Kansallisoopperassa ja omissa kamarimusiikkikonserteissaan ympäri maailmaa.
Vuosina 1996-2005 hän lauloi Nightwish-yhtyeen solistina. Bändivuosien jälkeen Tarja aloitti entistä vahvempana soolourallaan ja Turuselle läheinen jouluteema sai jatkoa, kun Esa Niemisen tuottama, vuonna 2006 julkaistu Henkäys Ikuisuudesta -joululevy myi platinaa Suomessa. 
Tarjan ensimmäinen kansainvälisesti julkaistu soololevy My Winter Storm (2007) myi heti ilmestymispäivänään Suomessa kultaa, sittemmin myös platinaa. Ulkomailla levy pääsi kultakantaan muun muassa Unkarissa, Tshekeissä ja Venäjällä. 
Tarjan toinen sooloalbumi What Lies Beneath (2010) menestyi myös maailmanlaajuisesti ja ilmestymisviikollaan se meni suoraan Saksan albumilistan sijalle 4. 
Tarjan taustalla soittavan Harus-yhtyeen Kalevi Kiviniemi tunnetaan yhtenä maailman kysytyimmistä konserttiurkureista.. Useasti palkittu Kiviniemi on tehnyt noin 140 levytystä, muun muassa Jean Sibeliuksen koko urkutuotannon maailman ensilevytyksenä. Levyistä yksi on myynyt platinaa ja kaksi kultaa. Kansainvälisten arvioiden mukaan Kiviniemi kuuluu aikamme merkittävimpiin muusikoihin.
Kitaristi Marzi Nyman valittiin vuonna 2003 Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi. Hän on tullut suomalaisille tutuksi etenkin useiden televisio-ohjelmien studiomuusiikkona ja erityisesti Lenni-Kalle Taipaleen bänditoverina. Marzi on soittanut useissa kokoonpanoissa; niin UMO Jazz Orchestrassa, Iiro Rantala New Triossa kuin Nylon Beatissakin.
Lyömäsoitintaiteilija Markku Krohn on valmistunut Grazin musiikkikorkeakoulusta. Sinfonia Lahdessa Markku Krohn on soittanut vuodesta 1983 ja esiintynyt vaihtelevissa kokoonpanoissa lukuisissa maissa. Kalevi Kiviniemen kanssa yhteistyötä vuodesta 1987.
Joulukonsertin ennakkomyyntipaikat ovat Menolipussa ja Lippupalvelussa.