21 maaliskuuta 2012

Elvisillä uusi puheenjohtaja ja hallitus!
Maanantaina 19.3. pidetyssä kevätkokouksessa tehtiin historiaa: Elvisin hallituksen puheenvuoroja jakaa ensimmäistä kertaa nainen.
Tiukassa äänestyksessä sodankyläläislähtöinen ja kannuksensa Rovaniemen musiikki-ja teatterikuvioissa kannuksensa luonut Kaija Kärkinen valittiin uudeksi puheenjohtajaksi ja Eero Lupari jatkaa siten varapuheenjohtajan pestissään.
Hallituksen jäseniksi valittiin uusina jäseninä Sanni Orasmaa, Olavi Uusivirta ja Markus Nordenstreng ja toiselle kaudelle äänestettiin Aku Toivonen ja Heikki Elo. Näistä Markus Nordenstreng valittiin Kaijalta jääneelle yksivuotiskaudelle hänen siirtyessä puheenjohtajan tehtävään.
Elvis ry:n tehtävänä on valvoa ja edistää suomalaisten säveltäjien, sanoittajien sekä sovittajien taloudellisia ja ammatillisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekä yhteisöllisyyttä.