15 tammikuuta 2012

Eskeliset sulkivat musiikkibaari Blues Stationin!
Tornio on taas yhtä menopaikkaa köyhempi. Eilen oli viimeistä iltaa auki Kati ja Ari Eskelisen roots-henkinen Blues Station Music Bar Laivurinkatu 7:ssä.
- Ei ollut tarkoitus toimia vain kahta vuotta. Alun perin kuitenkin päätettiin Katin kanssa, että jos juttu ei toimi, niin ennemmin lopetetaan, kuin aletaan pyörittää jotain karaokebaaria tai diskoa. Ei ole meidän juttu.
- Ykkössyy lopettamiselle oli kuitenkin Katin sairastuminen. Psoriasis on edennyt niveliin ja haittaa jo työntekoa. On aika pysähtyä ja ajatella itteäkin, eikähän nykyisillä kävijämäärillä, kannata ulkopuolista työvoimaa palkata, Ari kertoo.
Vaikka rahallisesti Blues Station ei ole ollut mikään kultakaivos, Eskelinen sanoo nauttineensa varsinkin hyvistä illoista, kun tupa oli täynnä. Esiintyjäpuolen huippuhetkistä hän mainitsee George Kilbyn, Mike Westhuesin, Martin Harleyn ja Kel Elliottin keikat.
Eskelisten vuokrasopimus Laivurinkadun kiinteistössä loppuu tammikuun viimeinen päivä. Ari ei usko, että hän Katinsa kanssa enää palaa tulevaisuudessa ravintola-alan yrittäjäksi.
- Never say never…. mutta nyt meidän perheen elämässä kääntyy uusi lehti. Korvataan lapsille menetettyä yhteistä aikaa, jota paitsi ovat jääneet baarinpidon takia. Ehkäpä ensi kesänä lähdetään koko perhe Amerikan reissulle, Ari Eskelinen suunnittelee.
" Kaikille terveiset! Nautimme Suomen keikasta ja toivottavasti tapaamme pian uudelleen! Vaikka Blues Station on pieni, sillä on suuri sydän! Lämpimät erityiskiitokset isäntäparille, Arille ja Katille ! Nautin myös kävelylenkistä kaupungissanne, oli mukava pulahtaa puhtaaseen Tornionjokeen...See you soon!" ( George Kilby Jr, Blues Stationin nimekkäin vieras 6.8.2011)