24 joulukuuta 2011

Paul McCartney toteutti Jiri Nikkisen toiveen!
" Olin yksi kolmesta, joille Paul omisti biisin. Ne kaksi muuta olivat John Lennnon ja George Harrison!"

Jokainenhan tietää, että Jiri Nikkinen on viimeisen päälle Beatles-entusiasti ja muusikkonahan hänet muistetaan juuri Cliftersistä, joka esitti yhtyeen musiikkia ansiokkaasti suomeksi.
Kun Jirille tärkein Beatle Paul McCartney saapui On The Run-kiertuellaan hänen kotikulmille, luonnollisesti mies oli paikan päällä. Ensin Tukholma, sitten Helsinki ja lopuksi lennettiin vaimon kanssa Brittein saarille kiertueen päätöskonsertteihin Manchesteriin ja Liverpooliin.
- Manchester oli samaa huipputasoa kuin Suomenkin keikka. Meillä oli hyvät permantopaikat riviltä 6 ja vaimo pääsi livahtamaan alkuhässäkässä vielä etukaiteeseen kiinni ohi järjestysmiehen.
- Suomen keikalla mun takana oli banderolli jossa pyydettiin Ram Onia ja hän soitti ex-tempore kyseisen biisin ukulelellaan.
- Päätin käyttää samaa kikkaa, eli heitin kehiin ennen Somethingiä kyltin, jossa luki PLEASE PAUL, PLAY RAM ON (FANS FROM FINLAND) KIITOS!!
- Macca tarttui täkyyn ja sain kaipaamani huomion. Hän ihmetteli ääneen, että kuka hullu tulee
Suomesta asti tänne keikalle ja sanoi: ”Okei I play it. Next song it´s for you” ja osoitti mua sormellaan!
- Sitten hän kertoi vielä manchesteriläisyleisölle, mitä KIITOS tarkoittaa englanniksi ja soitti biisin, josta kaikki tuntuivat yllättyvän positiivisesti.
- Olin yksi kolmesta ihmisestä joille Paul omisti biisin illan aikana. Ne kaksi muuta olivat John Lennnon ja George Harrison, eli aika kovassa sarjassa painittiin.
- Jengi tuli kiskomaan hihasta ja heittämään yläfemmoja tapahtuman johdosta ja kyselemään että olenko mä se kundi, joka pyysi Ram Onia. Kaikkein ikimuistoisin oli Nikkisen pariskunnalle kuitenkin Maccan esiintyminen miehen kotikentällä Liverpoolissa loppuunmyydyllä Echo Areenalla.
- Rundin päätös keikka viime tiistaina oli odotetusti kaikista kovin. Jälleen erittäin hyvät permantopaikat. Tällä kertaa riviltä 7. Maccaa kuunnellessa ei tullut kertaakaan mieleen että kestääköhän ääni nyt vai ei. Hän itse asiassa kyykyttää nuorempia artisteja olan takaa jaksamalla vain lopputtomasti laulaa juomatta pisaraakaan nestettä koko illan aikana.
- Paul lauloi kuin enke...li, soitti hyvin, liikkui hyvin, näytti hyvältä ja oli rento sekä hauska. Koko katsomo permanolta istumapaikoille seisoi lähes koko kolmetuntisen keikan ajan haltioissaan.
- Penny Lanen alkaessa paikka oli revetä liitoksistaan. Liverpoolilaiset ovat nimittäin kovia yhteislaulajia. Keikan kohokohdat olivat silti vielä edessäpäin, sillä lopussa kuulimme A Wonderful Christmas Timen Lipan lapsikuoron säestämänä tekolumen leijaillessa katosta. Sekä Mull Of Kintyren, jonka aikana Paul marssitti lavalle 20 henkisen säkkipilliorkesterin. Liverpool Echo paikallislehti antoi konsertista 10/10 aivan ansaitusti.

(teksti & kuva: Jiri Nikkinen)