23 marraskuuta 2011

Silkkaa soulia sydämellä!
Hip to Be Band feat. Koop Arponen Tornion Musiikkitalolla 24.11. klo 19.00
Hip to Be Band on soulyhtye, jonka jäsenistä suurin osa on lähtöisin ruotsalaisesta Norrbotten Big Bandistä.Se perustettiin 1990-luvun loppupuolella. Tuolloin rovaniemeläislähtöä oleva kapellimestari Tapio Maunuvaara sai idean yhdistää parhaat pohjoisen alueen kevyen musiikin voimat omaksi projektikseen. Nimeksi tuli Hip to be Band ja genreksi muotoutui soulia lähellä oleva The Commitments -leffoista saatu irlantilaisvaikutteinen musiikkityyli.
Lavalla esiintyy 11-miehinen kokoonpano, jonka kunnianhimoisen osaamisen taustalla on vain ja ainostaan kuuntelijan miellyttäminen. Yhtyeen solisteina ovat vierailleet muun muassa Aki Sirkesalo ja Veeti Kallio, joista molemmat on nähty myös Musiikkitalon estradilla. Pitkään oli jopa vireillä Veetin ja yhtyeen live-levy, sillä Tornion konsertin äänitykset olivat niin laadukkaita.
Tällä kertaa Hip to Be Bandin solistina toimii vuoden 2008 Idols-voittaja Koop Arponen ja soittolistalla ei ole mitään vellihoususoulia, vaan tanakkaa ja tiukkaa rytmin ilotulitusta 1960-luvun hengessä.Ikivihreinä helminä tullaan kuulemaan muun muassa Mustang Sally, Chain of Fools ja I Can´t Stand the rain.