14 marraskuuta 2011

Jukka Poika kiinni live-esiintyjä-Emmassa!

Ensimmäiset Emma-palkintoehdokkaat on julkistettu. Lappilähtöisistä ehdokkaaksi vuoden live-esiintyjä-kategoriassa on päässyt Jukka Poika. Kesäfestivaaleilla kansaa villinneelle Suomi-reggaen kunkulle vahvimman haasteen heittävät Michael Monroe ja Petri Nygråd. Muut nominantit Chisu, Kaija Koo ja Popeda taas harjoittavat perinteisempää lavaliikuntaa, joten heillä ei kaiken järjen mukaan kolmen kärkeen ole asiaa.
Jazz-Emman korjannee Iiro Rantala, jonka lavasäteily saa jazzia vieroksuvan kansanosankin pauloihinsa ja tuottaja-Emma kuuluu ehdottomasti oululaiselle Riku Mattilalle, joka pitäisi palkita jo elämäntyö-Emmalla, niin hieno on hänen kädenjälkensä suomalaisen populäärimusiikin historiassa.
On veikattu Chisulle taas Emma-vyöryä, jo viiden aiemmin voitetun pystin jatkoksi. Superlahjakkuuushan hän on, mutta rajansa kaikella. Gaalan päätteeksi Chisu joka tapauksessa heittää keikan, kuten teki edellisessä gaalassa Emma-rohmu Jenni Vartiainen.
1. joulukuuta julkaistaan vielä tärkeimmät Emma-kategoriat ja nyt jos koskaan on, Suvi Teräsniskan vuoro putsata pöytä. Levyjähän hän on myynyt enemmän kuin Chisu ja käsittääkseni Emma-ehdokkuuden pohjana on juuri levymyynti. On aika tuoda tyttö Ouluun ja yksi Emma Kolarin mummolaankin.
Varsinainen gaala pidetään tammikuussa Espoon Barona Areenalla.