08 syyskuuta 2011

Markus Fagervallista kokki!
Ruotsin Idoli vuodelta 2006 Markus Fagervall on aloittanut kokkikoulun Uumajassa. Asiasta kertoo ensimmäisenä Meän Raatio Pajalasta. Fiinisti sanottuna kaksivuotinen koulutus kulkee nimellä: Kreativ matlagning i gastronomi.
- Olen aina halunnut kokiksi ja tykännyt ruanlaitosta, sanoo matarinkilainen Markus. Hän alleviivaa kuitenkin, että laulu ja kitara ovat aina matkassa, joten musiikkia hän ei aio jättää.
Kymmenen vuotta sitten hän laittoi hokkarit naulaan ja valitsi musiikin ja liittyi progebändiin Liquid Scarlet, joka julkaisi kaksi albumia ja EP-levyn ruotsalaisen Progress Recordsin kautta.
Joulukuussa 2006 Markuksesta tuli Ruotsin Idoli ja hänen albuminsa Echo Heart möi kuukaudessa tuplaplatinaa, mihin kukaan ruotsalainen häntä ennen ei ollut pystynyt.
Kesällä 2007 hän kiersi ahkerasti Ruotsia Marie Lindbergin, Nisse Hellbergin ja The Refreshmentsin kanssa.
Hänen levy-yhtiönsä Sony BMG painosti Markusta heti syksyllä levyntekoon, mutta hän ei ollut valmis, ja toisaalta hän halusi tehdä erilaista musiikkia, mitä levy-yhtiö vaati, joten sopimus purettiin.
15 lokakuuta 2008 Markus julkaisi toisen albuminsa Steal My Melody, mutta se ei menestynyt.
Seuraavana vuonna hän aloitti yhteistyön uudelleen vanhan bändinsä Liquid Scarletin kanssa ja viime vuonna hän esiintyi teatteriproggiksessa Club 27 esittäen muun muassa Doorsin biisejä.
Kun Markus sai tiedon kokkikouluun pääsystä, hän oli keikalla Pariisissa. Meän Raation haastattelussa hän sanoo kaivanneensa pysähtymistä kaiken hullunmyllyn jälkeen.
- Uusi kaupunki, uuet ihmiset. Triivastun Uumajassa. On aikaa hunteerata, Markus vastaa Meän Raation Svea Laitille.
26.9. Markus mukana BETTINA TUKHOLMASSA-ohjelmassa FST5:ssä klo 21.00.