06 syyskuuta 2011

Kino Ylläs on löytänyt yleisönsä!
Ihmisen Ringissä Pirkko Hietaniemi ja Pussikaljamiehet Ville Jankeri ja Mikko Rimminen.

Äkäslompolossa järjestetty Kino Ylläs-elokuvatapahtuma keräsi viikonloppuna komeat yli 1200 katselijaa.
- Päätösilta sunnuntai oli paras. Vaikka satoi, Pussikaljaelokuva kokosi Ihmisen Rinkiin yli 160
elokuvan ystävää, kertoo festivaalipromoottori Pirkko Hietaniemi tyytyväisenä.
Valtakunnallisestikin Ville Jankerin ohjaama Pussikaljaelokuva oli kotimaisista viikonlopun katsotuin 15 005 katsojalla. Monen kriitikon mielestä se on myös tähän mennessä vuoden paras suomalainen elokuva. Muun
muassa Rumban arvostelija vertasi leffaa Aki Kaurismäen Calamari Unioniin ja povasi sen murjaisuille pitkää ikää. Elokuvahan perustuu Mikko Rimmisen vuonna 2004 ilmestyneeseen Pussikaljaromaaniin. Tuoreeltaan suoraan etelän ensi-illasta Rimminen ja ohjaaja Jankeri olivat saapuneet kertomaan Ylläkselle elokuvastaan.

Paikalla oli myös Vares-näyttelijä Antti Reini (oikealla), jonka tähdittämä Vares-Sukkanauhakäärme keräsi melkein yhtä paljon katsojia Ylläksen ulkoilmanäyttämölle kuin Pussikaljaelokuva.
Iloa Kino Ylläksen järjestäjille toi myös se, että aikuisten ja ruskaturistien lisäksi alueen koulut ovat ottaneet tapahtuman omakseen.
- Animaatio Rio veti 116 koululaista Kellokkaan auditorioon ja lähes yhtä täyttä oli Autot 2-elokuvan näytöksessä, Pirkko Hietaniemi kertoo.(Kuvat: Pekka Juhani Hietaniemi)