28 elokuuta 2011

Elokuvauutisia!
>>> Äkäslompolon Kino Ylläs-tapahtumassa nähdään viikon päästä joukko tämän hetken katsotuimpia elokuvia.
Niistä ehdottomat kotimaiset kassamangneetit ovat kolme Vares-elokuvaa, joista viimeisin Pahan Suudelma on tämän vuoden suosituin kotimainen 204 638 katsojalla. Elokuvan pääosanesittäjä, Suomen James Bondiksikin tituleerattu Antti Reini on Ylläksellä perjantaista sunnuntaihin.
Kolmen Vares-elokuvan katsojaosuus kaikista kotimaisista filmeistä on tällä hetkellä jo 46,5 prosenttia.
Lappilaisittain kiintoisin elokuva Kino Ylläksessä on Kolarissa vaikuttaneen, kuulussa Velho-trilogiassakin näytelleen Ville Jankerin ohjaama Pussikaljaelokuva.
- Ville tulee paikalle, mutta hänen mukanaan myös toinen käsikirjoittaja Mikko Rimminen, joka voitti viime vuoden Finlandia-palkinnon Nenäpäivä- kirjastaan, paljastaa Ylläksen tapahtumapromoottori Pirkko Hietaniemi.
Hän kertoo myös, että Ville käsikirjoittaa parhaillaan jo toista elokuvaansa yhdessä Pekko Pesosen kanssa, joka oli kirjoittajana myös Napapiirin Sankareissa.
Kino Ylläksen aikaan Antti Reinin lisäksi, ainakin yksi filmitähti nähdään myös lauluhommissa. Jussi Lampi esiintyy nimittäin Selvässä Pyyssä perjantaina 2.9. Timo Rautiaisen ja Peter Engbergin kanssa.
>>> Tie Pohjoiseen-elokuvan kuvaukset päättyivät virallisesti eilen. Road movien tähtikaksikon Edelmann-Loiri lisäksi kesällä 2012 ensi-illassa nähtävässä Mika Kaurismäen leffassa näyttelevät myös Jukka Virtanen, Peter Franzén, Irina Björklund, Krista Kosonen, Mari Perankoski, Elina Knihtilä, Ada Kukkonen, Rea Mauranen, Aake Kalliala, Eeva Litmanen, Eila Roine, Leena Uotila, Eija Vilpas, Kristo Salminen ja Pertti Sveholm.
>>> Iltalehti uutisoi 19.8. tähtinäyttelijä Julianne Mooren kieltäytyneen syksyn kuvauksista Lapissa koskien ohjaaja Antti Jokisen fantasiaelokuvaa Nicholas North. Siinä hänellä on keskeinen hyvän haltijan rooli.
Kyseessä on täysi uutisankka, sillä Jokinen aloitti äskettäin Puhdistus-elokuvan kuvaukset Virossa, joten tulevan ruskan aikaan hänen tiimiä ei varmasti Lapissa nähdä.