22 kesäkuuta 2011

Hämärästä Aamunkoittoon teki hyvän diilin!

Pellolaisyhtyeellä Hämärästä Aamunkoittoon on käynyt tuuri. Se on saanut solmittua
levytyssopimuksen arvostetun helsinkiläisen Suomen Musiikin kanssa. Kaikki on tapahtunut lappilaisittain harvinaisen nopeasti. Voi sanoa, että onnellisten sattumien kautta ja nyt kesän kuluessa yhtyeeltä tulee ulos ensimmäinen sinkku Vailla rakkautta vanhenen.
- Laulu on yksinäisen miehen tilitys. Siinä mies sylkäisee kampaan, sipaisee tukan taakse, nostaa kytkintä ja jättää unelmat. Siinä on hyvin kaurismäkeläinen fiilis, kuvailee yhtyeen laulaja-lauluntekijä Jukka Koivumaa kappalettaan.
Suomen Musiikissa Hämärästä Aamunkoittoon on saanut taakseen tosiammattilaisia, sillä sinkun viimeistelee J. Karjalaisen Mustissa Laseissa ja Laika & Cosmonautsissa soittanut Janne Haavisto. Hän on tuottanut aiemmin muun muassa Värttinää, Tuomari Nurmiota, Eero Raittista, Sir Elwoodin Hiljaisia Värejä, HBTB:tä ja Jorma Kääriäistä.
Levy-yhtiön pomo Kari Hynninen taas pyöritti 1990-luvulla legendaarista pienlevymerkki Zen
Gardenia, jonka suurin löytö oli Apocalyptica. Välillä hän oli suurten levyfirmojen palveluksessa, vastaten muun muassa Antti Tuiskun urasta, mutta vuonna 2005 hän palasi yksityisyrittäjäksi ja perusi Suomen Musiikin. Hänen tallinsa levyttäjiin kuuluvat Egotrippi, Emma Salokoski, Siiri Nordin ja Jukka Poika. Viimeksi yhtiö on ollut esillä PMMP:n Paula Vesalan ja Pekka Kuusiston yhteislevyn Kiestinki tiimoilta, joten hyvin kunnianhimoisesta pienlevy-yhtiöstä on kyse.












Hämärästä Aamunkoittoon sai alkunsa puolitoistoista vuotta sitten. Paljon keikkakilometreja jo taaksensa jättäneet muusikot; Jukka, hänen pikkuveljensä Miikka, Timo Reijonen ja Antti Risto istuivat pellolaisen huoltoaseman kahviossa. He halusivat tehdä jotain uutta. Jukka kertoi muille pöytälaatikkoraapustuksistaan, melankolisista outlaw-tarinoista, jotka kaipasivat musiikkia ympärilleen.
- Päädyttiin surfin, rautalangan ja rootsiin
sekoitukseen. Haluttiin mukaan biiseihin Quentin Tarantino-elokuvien äänimaailmaa ja yhtyeen nimikin napattiin hänen käsikirjoittamasta splashleffasta Hämärästä Aamunkoittoon, Jukka kertoo.
Yhtye päätti luottaa myös vanhaan totuuteen; yksinkertainen on kaunista. Lauluissa hienovaraisilla, pelkistetyillä sointurakennelmilla luotiin hiipivän jännittäviä tunnelmakuvia, jotka tepsivät.
- Heti eka keikoilla tuli tunne, että jotain tästä syntyy, kun ihmiset olivat niin innoissaan. He taputtivat ja jopa yrittivät laulaa matkassa biisejä, joita eivät olleet koskaan ennen kuulleet. Lähes tulkoon joka keikalla myös joku tuli kertomaan kuinka biiseissä on jotain heidän arjestaan ja elämästään. Se kertoo jostain, Koivumaa muistelee.
Yhtyeen ensimmäinen omakustannesinkku Ohh my love ilmestyi syksyllä 2010. Tekstiin Jukka sai idean Duudsoneilta. Heidän tv-showssaan miestä lyötiin pesäpallomailalla palleille ja se sai Jukan miettimään kuuluisuutta, jota yhä useammat tavoittelevat.- Hyvin karu lauluhan se on, kuten mulla useimmat. Siinä nuoripari tylsyyksissään ajaa autolla rotkosta alas tehdäkseen itsemurhan ja tullakseen kuuluisaksi; Sulje silmäsi ja kuunnellaan/ kuinka horsmat alla lakoaa/ kohta kolahtaa, Jukka tapailee viiltävän ajankuvansa sanoja.
Jotakin kautta Ohh my love päätyi pian myös Radio Suomen Levylautakunta-ohjelmaan, jonka kappale voitti ja laulu kehuttiin pystyyn toimittajien Jari-Pekka Sillanpään, Antero Mertarannan ja Kalevi Pollarin toimesta: "Oikeasti tyylikästä kaiun käyttöä. Tätä kuuntelisi lisää!"/ "Erittäin makaaberi ja vangitseva tarina. Tämä oli tästä setistä, joka jäi mieleen!" / "Sähkökitaran soundi oli oikealla tavalla rouhea. Vain kitarasooloa jäi kaipaamaan!"
Jukalle on edelleenkin täysi mysteeri, miten laulu päätyi radioon ja Levylautakuntaan.

- Olin riekkometsällä Aittitunturissa Utsjoella, kun puhelin alkoi soida ja onnitteluviestejä pukata. Olin aivan ymmällä. Siinä sitten tunturin laidalla ihmeteltiin, kuinka silloin, kun vähitin osaa odottaa alkaa tapahtua.
Demoja Hämärästä Aamunkoittoon oli jo lähettänyt useille levy-yhtiöille ja voitto toi lisäkiinnostusta.
Suomen Musiikin pomo Kari Hynninen oli kuitenkin onnellisen tietämätön pellolaisbändin "levyraativoitosta."
- Joulukuussa olin perheeni kanssa Kanarialla lomalla ja lähdin aamulenkille. Kuuntelin siinä juostessa shufflena biisejä iPodilta. Yhtäkkiä sieltä pomppasi esiin biisi, jonka kuuntelin lenkin aikana ainakin kolme kertaa ja mietin, että kuka tämä on ja mistä se on minulle tullut? Sitten selvisi nimi, Hämärästä Aamunkoittoon, ja kaivoin yhtyeen muut biisit esiin ja laitoin heti meiliä pojille.
- Sen jälkeen vuoden alussa yhtye ajoi pistokeikalle Pellosta Helsinkiin ja seuraavana päivänä takaisin! Pidin näkemästäni ja sen jälkeen tarjosin sopimusta ja bändi sen hyväksyi.
Hämärästä Aamunkoittoon keikalla seuraavan kerran Sirkkakosken juhannustansseissa 24.6.