01 kesäkuuta 2011

Sven Zetterberg

Ruo
tsalaisen bluesin peruskiviin kuuluva huuliharpisti, kitaristi ja laulaja Sven Zetterberg on 16. heinäkuuta Morjärvissä pidettävän Flakasand Rock & Blues-tapahtuman päävieras.
Sääksmäkeläisen äidin poika Sven syntyi Ruotsin Skärblackassa 59 vuotta sitten. Bluesin hän löysi huuliharpun kautta, joka yhäkin on hänen ykkössoittimensa. Svenin ensi-ihastukset 12-vuotiaana olivat Rollareiden Mick Jagger ja Yardbirdsin livelevyltä bongattu Sonny Boy Williamsson, jota hän edelleen pitää genren kaikkien aikojen parhaana sanoittajana, bluesin Bob Dylaninä. Huuliharpisteista Sonny Boyn lisäksi hän nimeää vaikutteikseen myös Little Walterin, James Cottonin ja Big Walter Hortonin.
Ensimmäisen bluesbändinsä Telge Blues Sven perusti vuonna 1972. Se oli niitä harvoja Ruotsissa, jotka omistautuivat sille aidoimmalle asialle eli mustalle bluesille, joten levytysdiilin saaminen vei nelisen vuotta. Alan piireissä Svenillä nimeä kuitenkin kertyi nopeasti ja usein kutsu kävi säestämään vierailevia jenkkitähtiä kuten Louisiana Red, Jimmy Rogers, Lonesome Sundown, Rosco Gordon ja Jimmy McCracklin.
Kitaraa Zetterberg opetteli soittamaan vasta 24-vuotiaana ja soulinkin suhteen hän on myöhäisherännäinen. Nykyään hän operoi jossain bluesin ja soulin välimaastossa maustaen kappaleitaan myös countrylla, eikä hän ole kieltänyt äidimaidossa saamiaan Eino Grön-vaikutteitakaan, sillä samalla tunteen kielellähän kaikki tyylit puhuvat.
Jokainen bluesin ystävä on varmaan nähnyt suomalaisdokkarin Family Meeting. Sen kohokohta on Svenin ja äskettäin edesmenneen Eddie Kirklandin yhteisesitys Pick up the pieces.Siihen oikeastaan kiteytyy, Zetterbergin intessiivinen tapa tulkita mustaa musiikkia. Siinä on jotain yhtä hienoa ja sielukasta kuin B. B.Kingillä.
Telge Bluesin jälkeen Sven on soittanut ja laulanut yhtyeissä Four Roosters, Chicago Express ja Knock Out Greg & Blue Weather, mutta Flakasandiin hän saapuu 5-miehisen Rockaroundsin kanssa. Takana hänellä on seitsemän soololevyä, joista viimeisimmän Grounded In Reality tiimoilta ruotsalaisen Expressenin kriitikko Per Hägred kirjoittaa:" Nyt kun Totta Näslund on poissa ja Peps Perssonkin näyttää jääneen eläkkeelle, kukaan ei uhkaa Sveniä Ruotsin blueskuninkaana."