08 huhtikuuta 2011

Gary Heffern, on the road! Gary Heffern palasi viisi vuotta sitten juurilleen Lappiin. Ivalossa syntynyt Veli-Matti Tervaniemi halusi selvittää, onko hän mistään kotoisin. Hänet adoptoitiin 4-vuotiaana jenkkeihin ja totuus paljastui vasta aikuisiässä.



TV 1:n Tositarina-ohjelmassa nähtiin pari vuotta sitten, kuinka hän tapasi sisarensa ensi kertaa Inarin vanhalla Akujärven koululla. Kohtaamisesta välittyi vahvana tunne, että Gary oli tullut vihdoin kotiin.


Elämä ei ole kohdellut Hefferniä hellällä kädellä, muttei hän ole katkera tai vihainen. Oikealle äidilleen hän antoi anteeksi ja teki laulun La La Land, joka löytyy hänen Consolation-albumiltaan.


Hänen sijaiskotinsa San Diegossa oli umpikonservatiivinen. Kun muut kasvattivat pitkän tukan ja marssivat Vietnamin sotaa vastaan, hänet vaiennettiin ja pää ajettiin puhtaaksi. Kun seinät ahdistivat, hän nappasi kourallisen sijaisäitinsä pillereitä ja joutui huuhteluun. Siitä häntä rangaistiin polttamalla hänelle rakkaat levyt, joiden joukossa oli muun muassa the 13th Floor Elevatorsia, Blue Magoosia, Lovea, Velvet Undergroundia, Mothers of Inventionia ja Jefferson Airplaneä.


Hän rimpuili kuitenkin eteenpäin ja karkasi omille teilleen, musiikin pariin ja löysi itsensä punkyhtye Penetratorsin laulajaksi kymmeneksi vuodeksi. Läpimurto San Diego-rockin eturiviin tapahtui 1970-luvun puolivälissä Ramonesin lämppärinä.

- Yksi joka muistuttaa minua tuosta showsta usein, jolloin kidit sekosivat, on Eddie Vedder. Hänestä tuli myöhemmin Pearl Jamin laulaja ja hän on mukana myös minun Painful Days-albumilla, Gary muisteli Che Underground-nettisaitilla.


Ilman musiikkia Heffern tuskin olisi selvinnyt täysipäisenä. Se on ollut pakotie ja pelastus ja tarjonnut hänelle purkautumiskeinon. Kun hän näki Janis Joplinin eka kertaa livenä 1969, hän tiesi miten päästää pahanolon pihalle.


Tällä hetkellä Gary on käymässä San Diegossa. Hän heittää muutaman keikan, promoaa viimeisintä levyä ja tapaa muusikkoystäviään, joihin yhteys ei ole katkennut ja joita hän jatkuvasti käyttää vierailijoina levytyksissään. Nykytekniikallahan se on mahdollista Rovaniemeltäkin käsin.Uusimman Gary Heffern & Beautiful People-levyn tunnetuin vieras on x-Del Lords ja x- Steve Earle-kitaristi Eric "Roscoe" Ambel, jonka soittoa on kuultu myös Joan Jettin hitillä I love rock'n'roll. Hän vauhdittaa nallekarhumaista Lapin poikaa punkbiiseissä Here comes the government ja Brothers gone.


Vaikka punk irtoaakin Garyltä vanhaan malliin, hän kuitenkin loistaa ja hänen karhea laulunsa pääsee oikeuksiinsa mantramaisella mahtiraidalla Hand of the devil, jossa pelastusarmeijamainen rumpu lyö ja joka kuljettaa lähinnä seesteisiin Give a peace a chance-fiiliksiin.


Gary on kertonut, että tämä laulu syntyi maahanmuuttajien kielikurssilla Rovaniemellä, jossa hän huomasi, etteivät hänen ongelmansa olleet suurimpia maailmassa. Hänen henkeään ei oltu uhattu, eikä hän ollut joutunut pakenemaan sotaa ja hänellä oli mahdollisuus tulevaisuuteen Suomessa.


- Ensi kertaa Rovalan kurssilaiset kuulivat laulun, kun siitä tehtiin videoa. He itkivät ja laulun lopussa he jopa lauloivat mukana. Kurssilla oli ihmisiä Irakista, Palestiinasta, Somaliasta ja Jordaniasta.


- Se oli niitä hetkiä, kun tajusi musiikin voiman ja palasi 25-vuotiaan usko, että laululla voi muuttaa maailmaa.


Levyllä myös Garyn ja Marylou Whittenin duetto It will work out fine on hienoa kuultavaa. Siinä Garyn luenta on silkkaa John Wayneä.


Amerikan ääni soi hänen lauluissakin. Niissä on ripaus Johnny Cashiä ja Tom Waitsiä, häivähdys Tom Russellia ja Waylon Jenningsiä, mutta myös edesmenneen hullun britin Kevin Coynen kipuilua.


Gary on tehnyt kolmella edellisellä levyllään syväluotauksia elämäänsä, mutta tuoreimmalla Gary Heffern & Beautiful People-albumilla ovat äänessä muutkin kuin hän, mikä keventää levyn yleisilmettä. Tärkeässä roolissa on oululainen laulaja-lauluntekijä Luke Whitten (kuvassa), jolta ilmestyi juuri Stupido Recordsilta uunituore levy "Comes And Goes. Myös kitaristi ja multi-instrumentalisti Rustman on tehnyt biisejä levylle.


Hyytävän kaunista kuultavaa on Maryloun esittämä It`s gonna be a cold cold winter, laulu rakastamisen vaikeudesta, peloista ja kosketuksesta.Kahdella raidalla kuullaan myös vierailijana pitkälle keikkatauolle vetäytyvää Maija Vilkkumaata, joka laulaa R.E.M.-pastissin Religions(They really worry me) ja unenomaisen Breakfast with Bono. Jälkimmäistä kuulisi mielellään vaikka Radio Suomen voimasoitossa. Se on erilaista Maijaa! Hieno biisi ja esitys! 4/5 Väylän Pyörrettä


Gary Heffern & BP: Luke Whitten (Timo Rautio), Marylou Whitten (Mari Rautio), Rustman (Matti Mikkonen), Oulujoe (Juha Seilonen), Selinda Shirley (Inkeri Kulpakko) & Mad Mulligan (Juha Liimatta)





http://label.glitterhouse.com/ __________________________________________________________ MAD MULLIGAN: " Gary Heffernistä saatiin tietoa Seattlen kautta, kun Luke Whitten meilaili amerikkalaisen laulajan Jesse Sykesin kanssa. Hän mainitsi että Gary oli muuttanut jenkeistä Rovaniemelle. Hän tuli sitten käymään Oulussa ja kun meillä oli jo bändi valmiina, alettiin tehdä yhteistyötä Aika pian meitä pyydettiin mukaan saksalaisen Glitterhouse Recordsin julkaisemalle Walkabouts-yhtyeen tribuuttilevylle. Me äänitettiin sinne pari kappaletta ja oltiin levyllä nimellä Gary Heffern & Beautiful People. Sen jälkeen alettiin pikkuhiljaa äänittää bändin omia kappaleita. Gary tunsi ennestään amerikkalaisen Walkabouts-yhtyeen jäsenet ja sitä kautta Chris Eckman lupautui tuottajaksi ja Carla Torgerson tuli mukaan laulamaan yhden kappaleen. Kuinka ollakkaan Carlalta pyydettiin samoihin aikoihin yhtä kappaletta kreikkalaiselle kokoelmalle Horror & Romance On Another Planet ja Carla käytti meidän luvalla Cat From the Rain-biisiä levyllä.

Kun eka yhteinen levymme alkoi olla paketissa, pyydettiin muutamia vierailijoita,eikä kukaan kieltäytynyt kunniasta. Maija Vilkkumaan ja Eric 'Roscoe' Ambelin lisäksi vois` mainita esimerkiksi Al DeLonerin, joka on erittäin tunnettu Norjassa ja bändinsä Midnight Choir sai "Norjan Grammyn" Spellemannprisen vuonna 1998 parhaasta rock-albumista.

Uuden levyn julkaisun ja jakelun Keski-Euroopassa huolehtii saksalainen Glitterhouse Records. Suomessa levy julkaistaan Garyn oman Fin-rosa- levymerkin kautta.Virallinen julkaisupäivä on 9.5."