30 huhtikuuta 2011

Astman Brothers vappuna Valdemarissa! Astmanin veljekset tulevat Rovaniemeltä ja soittavat vanhaa jump-jazzia taidolla ja tyylitajulla.

Vuosien varrella yhtyeen solistivieraina on nähty ja kuultu Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpia tähtiä Viktor Kalborekista aina Remu Aaltoseen, Merja Larivaaraan, Pertti Koivulaan ja Pelle Miljoonaan asti - ja kaikkien tuotanto on taipunut astmanjazziksi!

Viimeksi Astman Brothers säesti Eero Raittista Muurmanskin Nordic Days-tapahtumassa ja huomenna vapunpäivänä yhtye esiintyy kotikaupungissaan klo 13 ja 15 rantaravintola Valdemarissa. Yhtye tekee vallankumousta VeljetSiskot-köörin kanssa. Kuulija viedään 1960-ja 1970-luvuille, käydään laulun voimalla vääryyttä ja viekkautta vastaan ja vaahdotaan rakkauden, rauhan ja solidaarisuuden puolesta.

Tarinan mukaan Astmanin veljeksillä kaikilla on sama isä, mutta eri äiti. Isä Joe möi pölyimureita ovelta ovelle ja osasi puhua myös rakkauden kielellä.

Ennen Astmanin veljessarja meni keikalle minne pyydettiin. Heillä on takana satojen esiintymisten keikkaputki, mutta nykyään veljekset valitsevat tarkoin esiintymispaikkansa. Orkesteri on kiertänyt musiikkitapahtumia pitkin pohjoista, poiketen välillä etelässä ja ulottaen reissunsa aina ulkomaille asti. Tanssinälkäinen yleisö on saanut seurata veljesten soitantaa muun muassa Jazz Blues-, Kalotti-, Kaamos-, Elo- ja Jyväskylän Summerjazz Festivaaleilla, Down By The Kemijoella ja Varangerin musiikkifestivaaleilla Norjassa.

Vuonna 1998 (katso lehtileike!) yhtye julkaisi mainion Boot Ta La Zah -albumin ja Rovaniemellä se isännöi myös aikanaan omaa Räntäjazz-tapahtumaa, jonka ajaksi aina toivottiin mahdollisimman huonoa säätä. Äijien esittelyt