09 helmikuuta 2011

Hellsingistä vielä...
AVA Galleriassa Pohjoisella Rautatienkadulla on nähtävissä 20.2. asti torniolaislähtöisen Jouko Alapartasen maalauksia. Näyttelyn nimi on osuvasti Etäisyyksiä. Rajakaupungin rockpiireistäkin tuttu taiteilija muutti kuusi vuotta sitten pohjoisemmaksi Ivaloon, kun sai työvoimabyrokraateista tarpeekseen.
- On ollut pakko tavallaan ottaa etäisyyttä yhteiskunnasta. En olisi halunnut sellaista, mutta koen jonkinlaisen lievän syrjäytymisen olevan ainoa keino suojella luovuuttani. Maalaaminen on minulle kuitenkin suuri ilo ja nautinto. Voima, joka ajaa eteenpäin, Alapartanen painottaa.

Jouko on valmistunut kuvataiteilijaksi Tornion Taidekoulusta ja opiskellut sen jälkeen Kotkan Repin-instituutissa klassista kuvataidetta Venäjän Kuvataideakatemian opettajien johdolla. Suomen kulttuurirahaston muotokuvamaalauksen kurssin hän kävi Rovaniemellä vuonna 2007.
Ivalossa Alapartanen on löytänyt lappilaisuuden ikonit, kuten shamaanit, porot ja metsästäjät, jotka yhdistyvät maalauksissa raskaan musiikin tummaan kuvastoon. Hän sanoo Etäisyyksiä- näyttelyn kuvia tehdessään kuunnelleensa paljon myös väkevän rujouden mestarin Tom Waitsin musiikkia.
Henkisen välimatkan lisäksi Helsingin näyttelyn Etäisyyksiä-nimen voi tulkita myös konkreettisesti, maantieteellisesti: Ivalo on kaukana kaikesta, kaikki on kaukana Ivalosta. Tai maailmankaikkeuteen suhteutettuna maapallomme, maamme on pieni; ihminen pelkkä rikkahippunen.

Meurman blogissa Iltalehdessä: Lapin kuvia Helsingissä