06 tammikuuta 2011

Jord sai huippurumpalin!
Pajalalainen kansanmusiikkiyhtye Jord on saanut kolmannelle albumilleen tuottajaksi "Tornionlaakson ottopojan" Ollie Olssonin, joka on ollut ohjaksissa myös Anton Björkenvallin Travel- ja Willy Clay Bandin Blue-levyillä.
Jord on julkaissut tähän mennessä albumit Väylän virrassa ja Mailmale, mutta yhtyeellä oli halu uudistua ja niinpä Olsson pyydettiin avuksi. Ollie on kultasormi, joka pitää kotikaupunkeinaan Tukholmaa ja Los Angelesia ja on työskennellyt aiemmin myös muun muassa Ice-T:een, Snoop Doggin, Coolion ja Robynin kanssa.
- Tykkäsin, että Jordin musiikissa oli tärkeää säilyttää perinteinen torniolaaksolainen poljento, mutta jollain tapaa halusin ylittää rajoja, sähköistää äänimaailmaa ja tuoda mukaan lisää rytmisiä elementtejä, Ollie kertoo NSD-lehdessä.
Tanssittavuuden lisäämiseksi hän toi mukanaan Tukholmasta rumpali Michael Blairin, jota on kuultu muun muassa Elvis Costellon Spike- ja Tom Waitsin Rain Dogs-levyillä ja hänet nähtäneen jatkossa myös Jordin isoimmilla keikoilla.
Jordin työnimellä Nice Matka kulkeva albumi julkaistaan virallisesti 7. toukokuuta Luulajan kulttuuritalolla, jossa juhlitaan samalla yhtyeen kymmenvuotista taivalta.