23 joulukuuta 2010

Kari Tapion arkun äärellä!
Viimeiselle matkalle eilen Kari Tapion siunannut pastori Mikko Salmi pyysi pari tuntia ennen hautajaistilaisuutta FB-ystäviään auttamaan puheen kirjoittamisessa ja kuvailemaan lyhyesti poismennyttä iskelmämestaria. Yksi ehdotti rakentamaan puheen osittain Karin tutuista lauluteksteistä ja sitä hän noudattikin ja keskeiseksi nousi lainaus Myrskyn jälkeen-laulusta.
- Nyt näemme, ettei yksikään voi päättää päivistään, vaan ne määrätään. Jätämme Kari Tapion kapteenin käsiin eli Jumalan käsiin, totesi Mikko Salmi muistopuheessaan.
Kotisivullaan hän muistelee eilistä päivää ja ystävänsä Kari Tapion hautajaisia:
Valkoinen ruumisauto kaartuu Tapiolan kirkon pihaan. Sadat ihmiset nyyhkivät kirpeässä pakkassäässä.
Suuri ääni on sortunut. Kari Tapio on poissa.
Omaisten kanssa vietetty rauhallinen hetki suuren taiteilijan avatun arkun ääressä on herkkä. Samalla, kun suru karkaa parkuna ilmoille, sieluun hiipii levollinen tunne: Nuohan ovat vain kuoret, ei Kari ole enää täällä.
Siunaustilaisuuden alussa mietin, miten 800 ihmistä voi olla näin hiljaa. Käsin kosketeltava kaipaus on läsnä jokaisen kukkalaitteen natinassa ja nenäliinan rapinassa. Suuri mestari on poissa. On jäähyväisten aika.
Siunaustoimituksessa minulle oikeastaan vasta valkeni, ettei Kari ollut rakastettu ainoastaan loistavan äänensä ja vaikuttavien laulujensa vuoksi. Hän oli ennen kaikkea pidetty ihmisenä. Kari Tapiossa oli lisäksi jotain jokaiselle suomalaiselle tuttua. Nimittäin joka suvusta löytyy Kari Tapion kaltainen herkkä macho-mies, jonka puheen voi kuulla vain sulkemalla silmänä.
Kari oli myös heikkouksiensa kanssa poikkeuksellisen rehellinen. Hän osasi kuvailla suomalaisen miehen mielenmaisemaa ja hengellisyyttä erityisellä uskottavuudella. Kari uskalsi olla ihmisille ihminen. Sen takia hän jätti niin moneen pysyvän jäljen.
Kari tunnettiin erityisesti huumoristaan ja nopeista käänteistään. Kepeän huumoriannoksen Karin saattohetkeen toi eräs vanha mies, joka kukkatervehdystä jättäessään luki Karin sukuselvitystä piinallisen kauan. Todellisuudessa mies ei edes kuulunut koko Jalkasen sukuun! Oli siinä papillakin naurussa pitelemistä, kun seurakunta Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Jari Tervon johdolla purskahtelivat hiljaiseen hihitykseen.
Karin siunaustilaisuus päättyi jo Satumaa-tangon veroiseksi nousseeseen virsimäiseen Myrskyn jälkeen -lauluun. Kari Tapio eli sydänkohtauksensa jälkeen vuodesta 1995 lähtien omien sanojensa mukaan jatkoaikaa. Sen saldo oli huima: mm. 4 platinalevyä ja tuhansia konsertteja. Harva jatkoaika päättyy näin suureen voittoon.
Kun täysinpalvellut taiteilija saatettiin viimein ruumisautoon, vieri kyynel papinkin poskella. Kuolema on niin lopullista, ja kuitenkin... Kirkonkellojen ääneen sekoittuu kanttorin toiveikas laulu: Olen kuullut on kaupunki tuolla.
Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa!
MIKKO SALMI on tornionlaaksolaista pappissukua ja hänen esi-isistään löytyy 1600-1700-luvuilta kirkonmiehiä
niin Ruotsin Pajalasta kuin Norjan Kautokeinostakin.
Hän on syntynyt Ylitorniolla. Vanha kotitila sijaitsee Aavasaksan
juurella, jonka perhe jätti Mikon ollessa kaksivuotias. Hänen isänsä on Oulun hiippakunnan 12. piispa Samuel Salmi, jonka isä taas toimi pappina Muoniossa ja Pellossa.
Mikko tuli suuren yleisön tietoisuuteen ja sai lempinimen poppipappi, kun hän voitti Golden Stars-laulukilpailun vuonna 2003. Esikoisalbumi Jyviä ja pakanoita julkaistiin 2005 ja Vastavirtaan 2009. Häneltä on ilmestynyt myös sekä Virsikaraoke-että Veisukaraoke-levyt.
Mikko tunnetaan myös kolumneistaan, raikkaista mielipiteistä ja rohkeista liikuistaan. Vuosi sitten hän oli pastorina Oulun Karjasillan seurakunnassa ja tänään hän työskentelee Porvoossa Radio Dein juontajana. Hän on nykyajan pappi, jossa on
karismaa.

Lue kirjailija Jari Tervon Kari Tapiosta kertova kirjoitus Klabbi täältä.