19 marraskuuta 2010

Raubtier Sweden Rockiin!
Haaparannan historian ensimmäinen listabändi Raubtier on kelpuutettu Sweden Rockin (8.-11.6.2011) esiintyjäkaartiin. Euroopan suurimmalla hardrock- ja heavy- festarilla on noin 33 000 kappaleen lippukiintiö, joka on viime vuosina myyty loppuun jo huhtikuun lopulla.
Festari on tunnettu vanhemmista staroista ja siellä onkin viimeinen mahdollisuus nähdä muun muassa 1970-80-luvun suuria dinosauruksia! Suuri osa kävijöistä on siksi vähän iäkkäämpää (n. 25-60v.) rokkidiggaria, tosin parin viime vuoden aikana on parikymppisten määrä lisääntynyt huomattavasti. Tähän mennessä varmistuneet esiintyjät ovat Ozzy Osbourne, Jason & The Scorchers, Groundhogs, Saxon, Styx, Rhapsody of fire, Mustasch, Overkill, The Haunted, Fläsket Brinner, Walter Trout, Agent Steel, Dan Reed Band, Rage ja Mason Ruffner.
Ennen ensi kesän Sweden Rockin valloitusta, Suomessa Ruotsin Rammsteiniksi ristitty Raubtier päästää verikoirat irti muun muuassa Tavastialla, jonka lauteille trio nousee 3. joulukuuta.