02 kesäkuuta 2010

Uuttu-Kallen paluu!
Kalervo Uutun käsikirjoittamat kansanoopperat Velho, Riekko ja Käärme vetivät ruskan kynnyksellä vuosina 1993-2001 Äkäslompolon Velhoniemeen huikeat 80 000 katselijaa eri puolilta Suomea ja tarjosivat monelle unohtumattomia elämyksiä lappilaisessa maisemassa.
Ne saivat aikaan myös oopperabuumin, josta viimeisin esimerkki on Sota-uuppera.
Kun trilogian viimeiset sävelet olivat vaienneet ja Velhoniemen ylle laskeutui hiljaisuus, samoin kävi Kallen kohdalla, vaikka trilogian jatkeeksi oli syntynyt Immel-oopperan teksti.
- Sanothiin, että piämmä palaveria ruljanssin jälkheen ja päätämä mitenkä tästä jatkethaan. Koskhaan ei kutsua kuulunu, eikä mihinkhään pyyetty.
Näin mies tuumaili muutama vuosi sitten. Nyt vihdoinkin yhdeksän vuoden jälkeen Uutun tekstiä kuullaan taas miehen kotikonnuilla Äkäslompolossa. Hänen kirjoittama laulunäytelmä Pieni Kansani Laulu saa ensi-iltansa elokuussa Ihmisen rinki-näyttämöllä.
Näytelmä on kunnianosoitus lappilaiselle naiselle. Sen tarina sijoittuu 1800-luvun alkuun ja kertoo perheestä, joka asettuu asumaan tunturin suojaan. Perheen naiset jäävät selviytymään yksin, miesten ollessa milloin sodassa milloin savotoilla.
Pienen Kansani Laulun on ohjannut Hannu Friman. Laulut on säveltänyt pellolainen Jari Vanha, joka parhaiten muistetaan Kai Hyttisen levyttämistä Timo K. Mukan runoista, jotka Jari sävelsi..
Laulunäytelmä esitetään ensin elokuussa erityisryhmille ja kaikelle kansalle syyskuussa, jolloin päivät ovat 10., 11., 17.,18.,24. ja 25. 9.
http://www.kolari.fi/pienikansanilaulu/