23 maaliskuuta 2010

Nine Lives Slap That Bass!-boksilla!
Slap That Bass! on komea sadanviiden kappaleen boksi, joka kertoo suomalaisen rockabillyn tarinan Teddy & the Tigersin hurjista vuosista aina tähän päivään asti eli se kattaa ajanjakson 1979-2009.
Boksi tulee hyvään saumaan, sillä saksalaisen Baseballsin kovan Suomi-sukseen myötä rockabillyn menneisyyskin varmasti kiinnostaa. Sen koostaja on rocktoimittaja Mikko Aaltonen, joka kirjoitti myös 60-sivuisen bookletin. Suurena apuna tietoineen ja valokuvineen hänelle on ollut torniolaisille tuttu Jari Eklund. Hänhän on käynyt Länsi-Lapin ammatti-instituutissa viitisen vuotta opettamassa valokuvausta ja on kuvannut ja kirjoittanut genrestä useammankin kirjan.
Slap That Bass!-boksin nimilistassa törmään kemiläiseen Nine Livesiin ja heidän biisiinsä Shake it up´n´go. Kitaristi ja lauluntekijä Jarno Tiihonen, onko kokoelmalla muita lappilaisia?
- Nine Lives on ainoa täältäpäin. Minusta kokoelmalla ei ole yhtään bändiä Oulustakaan. Wagtails on sitten Vaasasta. Satavarma en ole, sillä jokaista bändiä en kyllä tunne, sillä olin vasta kymmenvuotias, kun Tigers-villitys oli kuumimmillaan.
Oman innostuksensa vanhaan rockkiin Tiihonen sanoo saaneensa ensikädessä isän levyhyllystä.
- Isällä oli Cliffiä & Shadowsia, Elvistä, Chuck Berryä, Rollareita... Taisi olla yksi Buddy Hollyn sinkkukin...
Kemille, Lapin rockabillykeskuksena, Jarno ei löydä selitystä.
- Jotenkin rockabilly on täällä säilynyt ja uusia bändejäkin on ilmestynyt aina silloin tällöin. Mä luulen, että sitä kautta Kemissä on tullut aina uutta rockabilly-nuorisoa. Pakkasukossa on toki Antti Pasasen ansiosta vähän perinteistäkin rockabillyä tarjolla, mutta enimmäkseen bluesia ja jazzia.
Nykyiseen Baseballs-kuumeeseen Tiihonen suhtautuu maltilla, ei mitään uutta auringon alla-asenteella.
- Onhan noita hittejä väännetty rockabillyksi ennenkin. Mekin Nine Livesissa ollaan levytetty Banglesin `Walk Like an Egyptian-biisi ... Rockabilly-jutut on ollut mediassa esillä enenevässä määrin jo ennen Baseballsia. En mä usko, et bändin framilla olo jatkuu kauhean pitkään.
Taitavana kitaristina Jarno Tiihosta on kuultu monessa muussakin yhteydessä, mutta useimmiten hänet liitetään rockabillyyn. Sitä paitsi hän soittaa myös Pohjois-Ruotsin parhaassa alan bändissä Sun Catsissä, jota pyörittää piittimeläinen Christer Dahlbäck.
- Kerran kävin Christerin kanssa soittamassa Norjassa. Tuurasin bändin silloista rumpalia, mutta Ruotsi-juttu lähti oikeasti rullaamaan vasta seitsemän vuotta sitten, kun Dahlbäck tarvitsi kitaristin.
- Christer on rockabilly-veteraani. Ihan kiva heppu ja hyvä laulaja. Sun Catsin se perusti jo 1981.
Jarno kertoo, että Dahlbäck oli innokas 1950-luvun tavaran kerääjä, kunnes kaikki tuhoutui tulipalossa muutama vuosi sitten.
- Sillähän meni kaikki Elvis-levyt, Rock around the clock -savikiekko, Jan Rohdelta ostettu Elvis-asu, ja kaikenlaista muuta arvokasta.
Keikkailun Ruotsissa Jarno ei sano paljon poikkeavan täkäläisestä. Yleisöä keikoilla käy enemmän, mutta muuten erot ovat pienet.
- Ehkä juomakulttuurissa. Ruotsissa porukka käy ensin syömässä ja sitten vasta biletetään sivistyneesti. Heille tehdään aika paljon kolmen bändin Rockabilly Party-paketteja, joissa ollaan mukana.
Alkuvuoden Jarno keikkailee, minkä päivätyöltään Radio Perämeren uutisankkurina ehtii, enimmäkseen Ruotsissa Sun Catsin kanssa. Ohjelmassa on muun muassa pikku rundi hollywoodilaisen Elviksen kanssa. Kesällä hän matkaa Nine Livesin kanssa rapakon taakse Teksasiin ja Kaliforniaan ja heinäkussa yhtye kiertää Suomea hollantilaisen Sue Morenon kanssa. Kiertämisen lisäksi uutta levyäkin aletaan äänittää.