16 maaliskuuta 2010

Canned Heat ja vuosi 1971!
Eilinen uutinen Canned Heatin Ruisrockin keikasta ei hetkauttanut. Muistot se kyllä nosti pintaan. Nimittäin vuonna 1971 tieto yhtyeen tulosta ensi kertaa Ruisrockiin tiesi elämäni ensimmäistä festivaalireissua. Canned Heat oli saanut tuolloin meikäläisen liekkeihin ja boogieveturi oli pakko nähdä, joten ei muuta kuin punaisen kuplan kokka kohti Turkua, kuskina isoveli Kari. Yhtyeen mukana piti tulla myös jalkaa lyövä blueslegenda John Lee Hooker, mutta hän joutui perumaan keikkansa lehtitietojen mukaan sydänvaivojen takia. Mutta se ei haitannut, sillä reissusta tuli musiikillisesti ja muutenkin ikimuistoinen.
Ruisrock vuonna 1971 keräsi yli 100 000 ihmistä, mikä on yhä festivaalien Suomen ennätys. Eläissäni en ole ennen tai sen jälkeenkään ollut niin suuressa ihmisjoukossa. Sitä ei kuitenkaan huomannut, koska kaikki sujui henkilökohtasesti onnellisten tähtien alla.
Ensi kesänä ainoana alkuperäisestä Canned Heatistä Turkuun saapuu rumpali Adolfo Fito De La Parra, jonka maratonimaisen kymmenminuuttisen soolon muistan vieläkin kuin eilisen päivän. Kitaroissa olivat Henry Vestine ja Joel Scott Hill ja bassossa Antonio De La Barreda, mutta liideri oli 140-kiloinen vokalisti-huuliharpisti Bob "the Bear" Hite, jonka tsemmaus Let`s work together-biisissä tehosi ja silloin taputettiin ja tömisteltiin ja tunnelma oli uskomaton. Canned Heat ei pettänyt.
Musiikillisesti monia muitakin yksittäisiä huippuhetkiä kolmeen päivään mahtui. Muun muassa kitaristi Jeff Beck herkisteli Love is blue-biisin kaiken varhaishevimyrskyn keskellä ja Fairport Convention jos mikä toi kukkaisfiilikset. Samaa henkeä oli myös öisissä nuotiojameissa, joita vauhdittivat kitaroiden lisäksi rummut.
Mieslaulajista säväyttivät ehdottomasti Juicy Lucyn Roger Chapman ja tsekki Niemen. Aivan selkeästi myös muistan, kun kävelin halki festivaalialueen ja ämyreistä kajahti yhtäkkiä Kinksien You really got me. Tuntui kuin Ray Davies olisi lyönyt puukolla selkään ja putosin polvilleni. Uskomaton biisi ja sitä se on yhä!
Jos edellisenä vuonna Woodstock-leffan näkeminen ensi-illassa Porissa oli järisyttävä kokemus, Ruisrock oli
sille loistavaa jatkoa. Karungin nuorisoseurantalon äänentoiston jälkeen Porissa elokuvateatterissa istuessa oli kuin uudessa maailmassa ja kaikkihan tietävät leffan musiikilliset huippusuoritukset. Itselle ne olivat Ten Years After, Sly Stone ja Santana. - Ruisrock 1971oli tavallaan meidän Woodstock ja oli ilo olla mukana ihan livenä.