14 helmikuuta 2010

Jukka Pojan reggae-retki jatkuu!

Suomireggaen ykkösmies Jukka Poika työstää parhaillaan loppukeväästä
ilmestyvää uutta levyään.
Kylmästä lämpimään -nimellä kulkevalla pitkäsoitolla hän palaa jälleen bändisoundiin. Jukka Pojan yhtyeessä soittavat Kari Hulkkonen, Jori Hulkkonen, Joakim Bachmann, Seppo Salmi, Tommi Tikkanen, Antti Kana, Mamba Assefa, Sonja Korkman ja Sandra Luhtaniemi.
Muiden muassa Pläski- ja Matalaenergiamies -kappaleistaan tunnetun Jukka Pojan uuden levyn tuottaa Bommitommi, jonka hän tuntee Soul Captain Bandistä lähtien. Bommitommi on ollut puikoissa myös Kapteeni Ä-nen, Paarman ja Paukkumaissi-yhtyeen levyillä.

Viime vuonna Tornion Kivirannalta lähtöisin oleva Jukka Poika Rousu piti vapaata reggaesta ja julkaisi Janne Haaviston Mutakuoppa-orkesterin kanssa Veikko Lavin lauluja sisältävän iskelmäalbumin. Jos joku ei ole vielä huomannut kyseistä tuotetta, suosittelen kaikille, sillä Jukka Poika laulaa Lavia aivan "normaalisti", ei reggaepoljennolla.