10 joulukuuta 2009

Göran Lahdella musiikki on verissä!

Norrbottens- Kurirenin aluetoimittaja Göran Lahti tekee mielellään trubaduurikeikkaa. Hän sanoo laulavansa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Häntä voi kuulla Haaparannalla Asplöven Sportsbarissa suht` säännöllisesti. Huominen ilta on kuitenkin siitä poikkeuksellinen, että silloin käydään Ruotsin Idols-finaali, joka saattaa viedä osan yleisön huomiosta.
- Jos keikka ei lähde käyntiin kuten ennen vanhaan, niin siitähän voin syyttää vaikka Lapin Kullan lopettamista, Göran vitsailee.
Häntäkin Ruotsin Idols tavallaan kiinnostaa, sillä kolme vuotta sitten hän "sparrasi" Markus Fagervallin voittajaksi. Göranin rokkikoulusta Matarengissa Markus sai innostuksen musiikkiin ja valitsi jääkiekon sijaan rockin.
Göran Lahdestakin piti tulla muusikko, mutta hän halusi säännöllisen perhe-elämän jatkuvan kiertämisen sijaan. Hän ehti opiskella musiikkia jo Los Angelesissa ja Piittimessä. Hänellä oli myös rockbändi Turnstile, mutta levydiili Warnerin kanssa olisi vaatinut muuttoa etelään. Turnstile esiintyi Haaparannalla aikoinaan muun muassa Leningrad Cowboysien ja Nordmanin lämppärinä ja myös Tornion kaupunginhotellissa.
Musisointi on Göranilla kuitenkin verissä ja hyvä lääke siihen ovat trubaduurikeikat. Hänen äitinsä on muuten Pellon Orajärveltä ja kuulua Ylitalojen musiikkisukua, joten Tarjankin säestäminen on Göranille tuttua.
Göran Lahti Asplöven Sportsbarissa Haaparannalla 11.12 klo 21-01 (Ruotsin aikaa)